maanantai 7. huhtikuuta 2014

Maalauksia levylle 2007

Meinasi käydä köpelösti, kun taannoin setvin ja tyhjensin äidin työhuonetta siirtääkseni taiteellisen tuotannon varastoon ja arvioidessani muuta ateljeen tavaraa, että mitäs sille tekisi. Koska maalaukset kankaalle olivat selkeästi omassa telineessään ja hyllyissä, luulin suurin piirtein kaiken taiteen olevan niissä ja varastolaatikoissa.

Vaan erään verhon takaa paljastuikin jono painavalta tuntuvia levyjä, joihin äiti oli maalannut. (Kuvien levyt eivät välttämättä liity tarinaan.) Ja vielä kun ensin näin vain teosten nurjat puolet, niin luulin että kyseessä oli vasta taiteilijan materiaaliksi hankkimaa levyä - jostain kierrätyslavalta taas.

Meinasi lähteä vahingossa roskiin.

Akryylivärillä MDF-levylle 2007, 75x120cm (Kuva: Arto Keskinen)

Tarkemman tutkimuksen tuloksena äidin digikuvia selailtuani selvisi, että kyseessä on MDF-levy. Minä jäin miettimään nyt, että mitenkähän niihin laitetaan kiinnityssysteemit, ettei tule levyistä läpi. Ne eivät nimittäin ole kovin paksuja kuitenkaan. Onneksi minulla on yksi seinällä mökillä, pitää tutkia sen taakse. Ja ehkä osassa maalauksista on myös joitakin vinkkejä valmiina takapuolilla.

Kyllä näitä on nimittäin näyttelyissäkin ollut, muistini kummasti virkistyi.


Akryylivärillä MDF-levylle 2007, 75x120cm (Kuva: Arto Keskinen)

Kun sitten "löysin" levyistä maalaukset, erehdyin jostain syystä vielä luulemaan, että työt ovat joko keskeneräisiä tai taiteilijan hylkäämiä. Kyllä aivan varmasti ainakin ne, jotka on kuvattukin ovat myös valmiita teoksia. Minun on käytävä hallussani olevat levymaalaukset vielä huolella läpi, varmaan ihan rinnakkain digikuvamateriaalin kanssa.

Ainakin näitä alla olevan kaltaisia teoksia on vielä minun varastossani tallessa. Muutaman sinisävyisen muistan menneen vikkelästi kaupaksi. 



Molemmat akryylivärillä MDF-levylle 2007, 100x120cm (Kuva: Arto Keskinen)

Tietenkin minulla nyt kävi niin, että nämä kuvat tähän jo valikoituani tuli eteeni toisesta kuvalähteestä sarja vastaavia levylle maalattuja töitä oikein nimineen. Näistä teoksista en ole edes ihan varma, onko niillä nimiä - toki on jos ovat olleet esillä julkisesti.

Mielestäni varsin näyttäviä teoksia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti