Tuskin mikään Tiina Énon taidenäyttely jätti ketään aivan kylmäksi. Abstraktit, tunnepohjalta syntyneet teokset saattoivat olla yhtä aikaa sekä voimakkaita että pehmeitä. Katsojista joku piti yksittäistä taulua hyökkäävänä, jollekin toiselle sama työ toi iloa ja lohtua.
Kokonaisuus näyttelyissä oli usein pysäyttävä.
 |
| (Kuva: Arto Keskinen) |
Malmitalolla oli esillä myös kolmen teoksen sarja, Pimeän valoa.
Kooltaan nämä sekatekniikalla kankaalle toteutetut työt ovat 140x100cm.
Myöhemmin, äidin kuoleman jälkeen, moni yritti ehdottaa että sarjassa olisi näkyvissä etiäinen tai tieto vakavasta sairaudesta, joka johtaisi menehtymiseen. Mutta näin ei kylläkään ollut, itse puhuin äidin kanssa pitkään näistä teoksista ihan jo kauan ennen sairastumista.
Taiteilijan mielestä ne eivät olleet synkkiä, ja minä koen samoin. Tummuus antaa valolle aivan toisenlaisen mahdollisuuden kuin kirkkaus.
Pimeän valoa -sarja on oma, ehkä suorastaan taiteellinen käännekohtansa. Se edusti tekijälleen mahdollisesti uudenlaista ryhtiä keltaisen rinnalle.
 |
| (Kuva: Galleria Bronda) |
Minulla on mielenkiintoinen haaste näiden teosten ajoittamisen kanssa. Näyttelyn työt ovat vuodelta 2004, mutta oheisen kuvan taulun tekoajankohdaksi on määritelty 2006. Veikkaan, että äiti on saattanut Malmitalon näyttelyn jälkeen parannella maalaustaan, ja sellaisen tuloksena vuosiluku täytyy tietenkin muuttaa.
Yksi näistä kolmesta on myyty. Toinen odottaa ostajaansa tällä hetkellä Brondalla, ja minä edelleen säilytän kolmatta. Sekin on myynnissä.
Niin kuin moni muukin työ. Yhteyttä ottamalla saat halutessasi tietää lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti