torstai 9. tammikuuta 2014

Kuvaparit Italian grafiikasta (2011)

Äidin taiteen tekemistä ei kertakaikkiaan voi taltioida ilman toistuvia viittauksia Italiaan. Niin se vain on. Vaikka konkreettisimmin Firenzen lähellä vietetyt ajat näkyvät siellä painetussa grafiikassa, niin väittäisin, että vaikutteet eteläeurooppalaisesta valosta ja tunnelmista tuntuivat myös monessa kotimaassa maalatussa teoksessa.

Tulen varmastikin palaamaan tähän teemaan useasti.

Nyt valitsin - sattumanvaraisesti, myönnän - pari mielestäni hyvää esimerkkiä siitä, miten nähty ja koettu on voinut vaikuttaa äidin töihin. Ensimmäisessä kuvaparissa itse kiinnitin huomiota erityisesti siniharmaan sävyihin. Joku toinen voi pistää merkille aivan jotain muuta.


(Tiina Énon oma kännykkäkuva, 2009)

Marzo XXV, 2011, 24x29cm (Kuva: Galleria Bronda)

Värien lisäksi ehkä - tai oikeammin kai kaiken järjen mukaan - kohdatut muodotkin palautuivat taiteeseen. Ihme kyllä äidillä ei koskaan ollut kunnon kameraa. Kun kännykkäaika kehittyi siihen pisteeseen, että puhelimella saattoi ottaa myös kuvia, niin äitikin alkoi täyttää muistikorttia näkemällään.

Ihan niin kuin yksityiskohdat eivät olisi jääneet hänen mieleensä muutenkin.

Toisaalta hänestä oli hauskaa väliraportinomaisesti viihdyttää lähipiiriään lähettämällä kännykkäkuvia matkoiltaan. Nämäkin pari valokuvaa sain äidin ystävältä ja löysin tänään myös itse taitelijan kovin vähälle käytölle jääneeltä tietokoneelta.

Samalla selvisi myös kuvien ajankohta ja vahvistui se, että tällainen kuvaparien laatiminen on minun keksintöäni. Äiti ei tarvinnut töidensä esikuviksi ja muistinvirkistykseksi ottamiaan valokuvia. Minä sen sijaan näköjään tykkään sekä huvitella että pohtia yhtäläisyyksiä. Ei ihme, että taiteilijaäiti piti tytärtään joskus vähän tylsänä järki-ihmisenä.

(Tiina Énon oma kännykkäkuva, 2009)

Marzo XXXII, 2011, 15x11cm (Kuva: Galleria Bronda)

Grafiikanlehtiä on paljon. Jokainen monotypia on tietysti erilainen, samoin eri vuosien tai hetkien tunnelmat. Osa säilyttämistäni pikkutöistä on kehystettyjä, mutta itselleni varsinainen aarre on ollut se taiteilijan itsensäkin hyväksymien vedosten "läjä", jota olen yrittänyt setviä järjestykseen.

Monotypiat ovat olleet myös yleisön suosiossa. Äiti sanoisi tähän ehkä, että suosioon on vaikuttanut esteettisen "helppouden" lisäksi myös tietenkin varsinaisia maalauksia edullisempi hinta. Mielestäni aivan ymmärrettävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti