Suurin osa äidin grafiikanlehdistä on kehystämättömiä. Arvelen, että enimmäkseen näyttelytarkoituksiin aiotut vedokset taiteilija laitatti paspartuureihin ja lasin alle. Paljon - paljon - on käsissäni irtolehtiä, jotka Tiina Éno akuutisti rajasi pois kehystettävien joukosta. Tuskin siksi, että ne olisivat "huonoja", vaan luullakseni sen vuoksi etteivät ne sopineet näyttelykokonaisuuksiin.
Arkistoistani löytyy aika paljon sellaista "ennennäkemätöntä" grafiikkaa, joka saattaa olla yleisölle jopa aika vieraan tuntuista.
Esimerkiksi näitä tässä nyt esillä olevia vedoksia en ainakaan muista nähneeni missään julkisessa esillepanossa, en kehyksillä tai ilmankaan näyttelyiden sivupöytien muovitaskuissa. Olikohan äidillä niistä jokin mielipide, ei ehditty siitä puhua. Oliko ehkä jokin pidemmän tähtäimen ajatus, vai mahtaako nyt olla kyse täysin hylätyistä töistä.
Vedokset on signeerattu, eli "virallisesti" kelpuutettu.
Näitä ja tunnetumpia töitä äiti kuitenkin prässillä väänsi yksitellen Grassinan suomalaisten taiteilijoiden talossa samana talvena kun kävi mm. Civita di Bagnoregiossa, josta on aiemminkin esitelty kuvia näillä sivuilla.
 |
| Tiina Énon kännykkäkuva. |
Ensi "perkaamalla" nämä grafiikat eivät kuuluneet omiin suosikkeihini. Tein niistä kuitenkin kuvia, ja pysähdyttyäni tarkastelemaan tarkemmin huomasinkin kiinnostuvani. Jostain alkeellisesta syystä ajattelin ensin, että äiti oli käyttänyt lankaa (!) prässin välissä tehdäkseen kuvaan valkeita melkein kolmiulotteisia viivoja.
Tekniikka lienee lopulta vähemmän tärkeää kuin itse lopputulos, mutta ymmärsin kuitenkin järkeiltyäni vähän pidempään, että sen sijaan että prässin väliin olisi laitettu asioita, on ihan perinteisesti askaroitu itse levyllä. Hyvinkin tietoisesti. Syvä katsominen näyttää tietenkin sen, ettei lopputulos ole todellakaan sattumaa.
Miten edes tulin sellaista ajatelleeksi. Joskus tyttärenä tulee.
Kun katsoin näitä kuvia, pidin niitä ensin levottomina. Niin kuin ne edelleen mielestäni ensi silmäyksellä näyttävätkin olevan. Onko levottomuus sitten hyvä vaiko vähemmän toivottu piirre kuvataideteoksessa - siihen lienee turha ottaa kantaa.
Toki proosallisena ihmisenä jäin miettimään taas sitäkin, että mistä kumpusi tämän grafiikkasarjan inspiraatio. Selasin valokuvia. Se on luultavasti aivan toisarvoista työtä, mutta en usko että on haittaakaan yhdistellä Tiina Énon yksittäisten ajanjaksojen kokemuksia ja tekemisiä. Mielenkiintoista se ainakin on.
 |
| Tiina Énon kännykkäkuva. |
Vaikka maalaus tai grafiikanlehti olisi kuinka pieni, siitä löytyy katsottavaa. Joskus tuntuu, että mittakaavaltaan vaatimattomammat työt puhuttelevat jopa suuria enemmän. Ohessa rajaamiani yksityiskohtia, joissa "näen" tilanteita. Toki tekisi mieli kertoa, että mitä näen, mutta se kertoisi enemmän minusta kuin itse teoksesta.
Jos jotain, niin sen opin jo Tiina Énon elinaikana, että taideteoksella on täsmällisesti niin monta merkitystä kuin on katsojaakin. Uskon, että jokainen meistä näkee värit ja muodot eri tavalla, puhumattakaan siitä, että mitä niissä näkee.
Tiina Énolle oli tärkeää jättää tilaa katsojalle.
 |
| (Yksityiskohta.) |
 |
| (Yksityiskohta.) |
Taiteilijalla on oikeus myös vapaa-aikaan, vaikka varsinaista rajaa työn ja levon välillä voi dramaattisimmillaan olla vaikeakin määritellä. Tiina Éno piti huolta rajanvedosta, siitä todisteeksi jäätelökuva:
Oli "pakko" lähteä välillä liikkeelle ihmisten pariin. Tai kulttuuria ihastelemaan, ihan perusnähtävyyksiinkin. Niistä oli Tiina Énolle iloa etenkin, kun oli mukana vierailulla käyvää perhettä. Oli vapauttavaa vain katsella ihmisiä, olla tavallinen. Pitää lepoa luomisesta.
PS. Olen kiitollinen monien äidin tämän kauden tunnelmavalokuvien paikallistamisesta Merita Koskimiehelle, joka on yksi äidin Grassinan ajoilla syntyneistä ystävyyksistä. En olisi osannut kertoa Civita di Bagnoregiosta ilman Meritaa. Hän teki äidin kanssa hengähdysretkiä residenssin lähitienoille, ja ystävyys säilyi Suomenkin päässä loppuun saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti