Sinistä

Sekatekniikka kankaalle, 50x61cm. 1990-luku.
Nimetön.
Ilmeisesti tätä teosta taiteilija ei ole kelpuuttanut näyttelyihin.
Ihmettelen kovasti, että miksi.

Vaikka monelle Tiina Éno on jäänyt eniten mieleen keltaisista ja voimakkaan punaisista teoksistaan, aina silloin tällöin sininen väri pompsahti maalauksiin. Se tuli kuin kutsumaton vieras, hämmentäen taiteilijan. (Tosin vihreä hämmensi vielä enemmän.) Sinisellä oli hänen sielussaan erityisasema, ja kyseiseen väriin Tiina Énolla oli ehkä jopa vähän ristiriitainen suhde. Se muistutti häntä Leena-äidistä, mihin on aiemmin viitattu esimerkiksi tilataiteesta kerrottaessa.

Toisaalta sininen oli tietenkin väri muiden joukossa, ja jos äiti puhui siitä kiukkuisena, sen nimi oli kuninkaansininen. Jos sen sijaan ihaillen, oli kyseessä esimerkiksi ultramariini.

Jokaiselta Tiina Énon aktiivisen taiteen tekemisen vuosikymmeneltä löytyy sininen vaihe. Olen yleisöä varten valinnut nyt muutamia keskenään melko erilaisia esimerkkiteoksia.

Katse taaksepäin.
Sekatekniikka kankaalle, 50x50cm. 1991.

Yllä oleva maalaus on aikoinaan ollut muun muassa Taidelainaamossa esillä, ja kiinnostuneena pistin merkille, että lainaamon lappusessa väitetään tekovuodeksi vuotta 1992 ja tekniikaksi "pelkkää" öljyväriä kankaalle, vaikka itse teos kertoo molemmista aivan muuta. 

Maalin sekaan on selvästikin sekoitettu hiekkaa, ja raaputustekniikkakin on ollut käytössä. Ja jokaisen silmähän nyt sen erottaa, että teos on signeerattu vuonna 1991. Itseäni kiinnostavat eniten silti muodot. Ne ovat tuossa vaiheessa 1990-lukua vielä "jäänteitä" 1980-luvun esittävämmästä kädenjäljestä. Vai mitä sanaa tulisi tunnistettavista muodoista käyttää, onko se esittävä? Sitä minä usein mietin.

No, alla olevaan teokseen taiteilija oli päätynyt tekemään muutoksia ja jälki onkin jo enemmän tunnelmoivaa. Kyse alkaa olla vaikutelmista, asiat sulautuvat toisiinsa ja maalausten ryhti alkoikin 2000-luvulla tarkoittaa jotain ihan muuta kuin selkeitä muotoja tai viivoja.

Valkoinen lintu.
Öljyväri kankaalle, 30x30cm. 2003.

Teos on sekin ollut alunperin 1990-luvun alun tuotantoa. Kymmenen vuotta myöhemmin Tiina Éno päätyi tosiaan jostain syystä maalaamaan päälle ja nimeämäänkin työn kokonaan uusiksi. Siitä tuli Valkoinen lintu, enkä valitettavasti muista että mitä näyttelyä varten - tai muuten että miksi - teos sai tällaisen kohtelun.

Koska äiti oli aika tuottelias, tällainen vanhojen maalausten uudelleen työn alle ottaminen oli aika harvinaista. Vaikka taiteilijalla olikin jopa kiusaantunut suhde joihinkin takavuosien teoksiinsa, ei hän silti yleensä niihin kajonnut. Ymmärsi arvostaa suurinta osaa, pitää niitä uran eri vaiheina, mitä pidän hyvänä ilmiönä.

2000-luvun loppupuolella ilmaisussa oli uudenlaista raikkautta. Hallitseva sinisyys maalauksissa oli edelleen varsin harvinaista. Alla oleva teos on sittemmin saanut hyvän kodin. (Muut edellä esitellyt työt ovat allekirjoittaneella, ja myös myynnissä.) 

Kun aikoinaan löysin sen äidin työhuoneelta, ja myöhemmin kuvan myöskin sen "kaverista", niin ymmärsin että käsillä oli todellakin pienet kuriositeetit Tiina Énon viimeisten vuosien taidetta ajatellen:

Sateenvarjon alla. Öljyväri kankaalle, 60x30cm. 2008.
(Kuva: Arto Keskinen)

Ja viimeisenä kuvana se yllä olevan teoksen "kaveri", jonka olinpaikkaa - tai edes nimeä - en itse asiassa tiedä. Jos omistaja sattuu tätä lukemaan, niin olisin ilahtunut jos saisin yhteydenoton. Olen asettanut yhdeksi tavoitteeksi myös sen, että kartoitan niin sanotusti maailmalla olevien teosten koteja.

Öljyväri kankaalle, 60x30cm. 2008.
(Kuva: Arto Keskinen)