 |
| Koruksi ajateltu romutaide, noin 5cm. |
Ensimmäisiä muistikuviani äidin taideurasta ovat retket "romikselle". Varmaan Tattarisuolle. Oli kiinnostavia ruosteisia läjiä, joiden penkomisessa olin mukana. Varmaan siksi, että ei ollut lapsenvahtia tai siksi, että pikkulapsi oli kätevä ottaa mukaan kaatopaikkatyyppiseen miljööseen ulkoilemaan. Muistan näitä aikoja mielikuvitusta ruokkivina ihmeellisinä hetkinä.
Äiti teki pikkuisia taideteoksia löytämistään romun palasista. Osa niistä oli ajateltu koruiksi, osa seinäkoristeiksi, kuten tämä tässä alla:
 |
| (Noin 7cm.) |
Takapuolelta voimme päätellä, mikä oli maalailuun ryhtymisen ja muotojen näkemisen alkupiste:
Sitten oli mutterijuttuja, joista taiteilija maalasi mielenkiintoisia kynttilänjalkoja. Nekin ovat jossain arkistoissani. Olen miettinyt, että johtuiko "romiksilla" kuljeskelu siitä, että oikea taidemateriaali oli niin kallista nuoren äidin budjettiin nähden, vai mahtoiko hylättyjen asioiden kohtalo toimia inspiraationa.
Oliko kyse maalaamisen tarpeen lisäksi siitä, että ruosteiset asiat tarjosivat mahdollisuuden löytää muotoja, joihin muuten ei välttämättä olisi törmännyt. Omalla tavallaan edelläkävijän toimintaa, ei 1970-luvulla ollut vielä niin muodikasta hyödyntää hylättyä rautaromua.
Tässä elämänvaiheessa taitelijan vanhemmat olivat merkittävä tuki lapsen kanssa, ja hoito-ohjekirjeessä oli mainittu myös tämä romutaideasia. Siis sen lisäksi että "Älä hermoile sen kanssa! Anna sen kiukkuilla silloin ku kiukkuilee, älä kuuntele!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti