Tästä eteenpäin!

Kun on puolitoista vuotta keskittynyt sivutöikseen kuvataiteilijan uran vaihdeiden ja kaaren hahmottamiseen, niin seuraavaksi mielessä ovat muut näkökulmat. Kun tänä kesänä Alavudella esillä ollut Tiina Énon ensimmäinen retrospektiivinen näyttely oli ripustettu, olin tyttärenä varma että syksyllä jatkan ennakkoon jo suunnittelemani teeman parissa.

Tuli tavoitteeksi kartoittaa sekä julkisissa tiloissa että yksityiskodeissa olevia äidin teoksia.

Nyt näyttelyn purkamisen jälkeen mielessä on sittenkin monia muita ideoita työn jatkamiseksi.

Ehkä nostan jonkin vaihtoehdoista keskittymisen ykköseksi, tai sitten tutkin asioita rinnakkain oman ja yleisön mielenkiinnon ylläpitämiseksi.

1993.

Kesämökin vintillä olisi läpikäytävänä päiväkirjoja ja kirjeitä. Parissakin sukupolvessa. Jos alkaisikin työstää henkilöhistoriallista materiaalia? Yksittäisten taideteosten sijasta / lisäksi keskittyisikin elettyyn elämään, valokuviin. Kirjanpitoon, lehtileikkeisiin, säilöttyihin muistoihin.

Arkistojen hallinnoijana tulee kuitenkin mietittyä, että mikä lopulta on Tiina Énon taiteen katsojista kiinnostavaa. Toivoisin kommentteja tähän liittyen. Onko toisarvoista työtä esimerkiksi julkaista pätkiä taiteilijan ja hänen äitinsä kirjeenvaihdosta?

Lokakuussa 1973.

Ylläolevan kuvan leikkeessä taiteilijan äiti Leena Himanen kirjoittaa juuri raskaaksi tulleelle ja naimisiin menneelle 20-vuotiaalle tyttärelleen. Perheessä oli paljon mykkää kipua, ja sitä purettiin nimenomaan kirjeissä. Ja kuvissa.

Tiedän, että Tiina Énolla oli uransa aikana ainakin pari kirjaideaa. Tallessani on joitakin hahmotelmia. Lähtisinkö kokoamaan niitä? Varsinaista satukirjaa en vielä ole löytänyt, mutta kun ennen viimeisimmän näyttelyn purkua kävin läpi loputkin teosarkistoista, niin löytäessäni hieman ajassa kärsineitä varmaan rahapulassa lakanakankaalle tehtyjä pikkuteoksia, tuli mieleen, että ovat aika kuvitustyylisiä. 

Pikkutyö 1982.

Tiina Éno oli monipuolisesti elämää kokeva ja sitä näyttävä taiteilija. Hän huvittui ja liikuttui helposti. Hän myös hakeutui molempien edellä mainittujen tuntemusten pariin mielellään. Joskus ahdistus ja yksinäisyyden tunne tulivat tielle, mutta yleensä tilaisuuden tullen Tiina Éno yritti lähteä - ja lähtikin - kohti uusia kokemuksia. 

Joskus 2000-luvulla.

Tämä Tiina Énon uraa dokumentoiva työ jää nyt hetkeksi kesälomalle. Tuskin viikkoja pidemmäksi ajaksi, sillä polte jatkaa on yllättävän suuri.

Kiitos kaikille, jotka ovat minua innostaneet tähän tekemiseen ja kannustaneet jatkamaan!

Pikkutyö 1982.