tiistai 23. kesäkuuta 2015

Taiteella ei ole lomaa?

Normaalisti kuvaan teoksia luonnonvalossa tällä seinällä.
Nyt "studion" tilalle tuli kesäinstallaatio.

Vaikka kuinka tyttärenä on päättänyt, että ison näyttelyn tekemisen jälkeen pidetään lomaa äidin taiteesta, niin yhtäkkiä sitä löytää itsensä pyörimästä tauluvarastolla ja valokuvaamasta teoksia. Voikohan olla niin, että vasta kun Alavuden näyttely on kahden viikon päästä purettu, sitä osaa asettua oikeasti tauolle luettelointi- ja järjestelytyöstä?

On aika laittaa hetkeksi pois pahvilaatikot, joissa odottavat skannaamistaan lukuisat valokuvat ja lehtileikkeet. On aika pistää taidevarastona toimivan aitan ovi kiinni, ja pitää se siinä asennossa syksyyn saakka.


Tuli nyt kuitenkin dokumentoitua "Omituinen pullo" -niminen pikkuteos vuodelta 2002. Samaa sarjaa olevia töitä on Alavudellakin esillä kaksi:

(Omituinen pullo, 2002, 20x30 cm, sekatekniikka levylle.)

Tiina Éno maalasi myös suuria keltaisia teoksia, ja ne ovat olleet niin yleisön suosiossa, ettei minulla ole enää yhtään isoa itselläni. Keltaista on aiemmin pohdittu myös täällä blogissa. Ja sittemmin pari isoa maalaustakin esiteltiin.

Huomaan myös itse muuttuneeni matkan varrella, kun palasin edellämainittuihin teksteihin. Nykyään en enää "vierasta kausittamista", vaan koen taiteilijan koko uran tutkimisen helpommaksi, kun voin edes jotenkin jaksottaa eri vaiheita.

Huvittaa pikkuteoksen nimi. Minä näin siinä tanssijattaren kattoterassilla (en omituista pulloa), ja kuvasin tämän itselleni kiinnostavan yksityiskohdan:


On vähän levoton olo, kun en ole itse paikalla Alavuden näyttelyssä. Minä tiedän, että se on hyvissä käsissä - ei ole kyse siitä. Vaan tuntuu, niin kuin tulisi olla siellä. Onneksi olivat ne hienot avajaiset! Näyttely jatkuu vielä puolitoista viikkoa, ja minusta tuntuu hauskalta, että henkilökunta on kuulemma laittanut esille myös sen taiteilijan kouluaikaisen työn, jonka sain Vode Kantokorvelta lahjaksi.

Kouluaikainen työ, ja tytär. Lisäksi Voitto Kantokorpi ja
taiteilijan Himasen suvun serkku Paula Seraidaris.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti