Näin se menee nyt

Kun minä alan maalla varastolla - jonka olen nimennyt Kulttuuriaitaksi - esimerkiksi valokuvata tauluja, se täytyy tehdä tähän vuodenaikaan ennen kuin aurinko osuu "kuvausseinääni", eli alkupäivästä. Tasainen varjovalo on aika hyvä, vaikka kyllä minulla on edelleenkin haasteita pinnoiltaan kiiltävien teosten kuvaamisen kanssa. Ehkä siis tulen jossain vaiheessa tarvitsemaan myös ammattikuvaajaa.

Ennen kuin minulla on enemmän kuin yksi puolikas päivä kerrallaan aikaa uhrata tähän työhön, teen hommia sattumanvaraisin askelein niiden teosten äärellä, jotka ovat etualalla kätevimmin ulos kannettavissa. Suunnitelmissa on tämän kesäkauden aikana nostella koko aitta tyhjäksi ulos ja järjestää maalaukset sisälle sillä tavalla, että luettelointi ja dokumentointi sujuu edes jollain logiikalla.

On tässä epäsäännönmukaisuudessa oma viehätyksensäkin, pysyy mielenkiinto hyvin yllä. Mutta epäsäännönmukaisuus on eri asia kuin epäjärjestys, ja jälkimmäiseen on tultava muutos ennen kuin alan valita töitä seuraavaa (isompaa) näyttelyä varten.

Itse taiteilija oli aikoinaan varastoinut vanhoja 1970- ja 1980-luvun alle metrisiä töitään isoihin vanerilaatikoihin, joista vain pariin olen pikkuisen kurkannut. Itse asiassa joissakin on numerointiakin, eli jonkun sortin luettelointi on joskus tehty. En vain ole luetteloa löytänyt vielä mistään - kuvista puhumattakaan. 

Joten olen asennoitunut niin, että saan aloittaa kaiken alusta. Eikä se onneksi näin digiaikana ihan mahdotonta olekaan, vaikka toki työmäärään keskittyneesti tarttuminen tuntuu isolta urakalta, kun elämässä on muutakin. Pidän tätä taiteilijan perillisenä olemiseen liittyvää tekemistä nyt tavallaan sivutyönä, josta osalliseksi tulevat kylläkin joutumaan myös lähipiiriin kuuluvat ystäväni apulaisten ja neuvonantajien roolissa.

Laatikoihin ja esimerkiksi vanhoihin matkalaukkuihin pakattujen töiden - kiitos siitä taiteilijalle, että tosiaan edes osa oli jo valmiiksi kuljetuskelpoisesti lajiteltu - tutkailu on mielenkiintoista. Yhtään en etukäteen muista, mitä sisältä löytyy ja sitten kun avaan aarrearkun, muistankin heti työt ja jotain niiden historiastakin. Ainakin toistaiseksi näin on käynyt.

Viikko sitten tutustuin tämän matkalaukun sisältöön:

Pienten maalausten sarjat olivat säilyneet sisällä hyvin, itse asiassa täydellisesti. Minua välillä huolestuttaa varastointiolosuhteet, ja jo Tiina Énon Helsingin työhuoneella ja varastoissa osa tauluista oli kokenut kovia kosteuspulmien vuoksi. Nykyään minulla on tapana myös haistella (!) töitä mahdollisten vaurioiden varalta, silmämääräisesti tietenkin parhaiten huomaa kolhut ja muut.

Joissakin teoksissa on materiaali ollut sellaista, että kärsimystä on ajan saatossa tullut. Ne minun täytynee eritellä jossain vaiheessa omaksi tutkittavaksi yksikökseen - että lähteäkö restauraatiohommiin, vaiko hyväksyttävä hävikki. On vaikea osata päättää, onko jokaisella työllä oma automaattinen itseisarvonsa vai miten tässä tulisi luokitella. Tekoajankohdan ja tekniikan lisäksi yksi omaa dokumentointityötäni helpottava tapa luetteloida töitä voisi olla ehkä myös niiden kunto. 

Teoksia tai pikkuteosten sarjoja katsellessa joudun vielä tällä ajankäytöllä pysähtymään oikein miettimään, että vilkaisenko vain vai otanko kameran. Todellisuus on sitäkin, että tulen varmasti tekemään saman työn turhaan kahteenkin kertaan. Sillä innostuneena tulee räpsittyä epäkelpoja kuvia ja luetteloitua hutiloiden, ja vasta keskittyneenä syntyy järjellistä jälkeä.

Pidän tällä hetkellä pääasiana, että jotain syntyy. Käsitys kokonaisuudesta hahmottuu vähitellen. On luotettava alitajunnan suunnittelukykyyn - että ryhtyessäni tähän hetkeksi kokopäiväisesti, minulla tulee olemaan mielessäni oikein rakenne, johon alan palasia lopulta liittää.

On kuitenkin hyvä tunne pystyä esittelemään Tiina Énon taiteesta kiinnostuneelle yleisölle edes jotain, vähän kerrallaan. Varmaan siksi en malta olla yrittämättä pieninä sopivina hetkinä, vaikka se tuntuukin sirpaleiselta. Maalla tietokoneelle kertyy materiaalia, jota saatan kaupungissa arki-iltoina käydä läpi muutaman tovin. 

Niin se menee nyt.

Ohessa matkalaukun satoa, yksi viiden maalauksen Sunnuntaitunnelmissa-nimisestä sarjasta:

Sekatekniikka kankaalle, 20 x 20 cm, 2007.