perjantai 7. marraskuuta 2014

Italian kuvapareja (2011)

Tiina Énon oma kännykkäkuva.

Selasin tässä aiemmin syksyllä Tiina Énon kaikki valokuvatiedostot läpi hänen kannettavalta tietokoneeltaan siirtäessäni niitä itselleni talteen. Vielä tulisi ne(kin) laittaa johonkin järjestykseen, sillä joukossa on moniakin pysähtymisen ja katsomisen arvoisia ihan kotimaastakin, mutta varsinkin aina Italian kuvat tekevät vaikutuksen.

Vaikka ne onkin otettu tavallisella kännykkäkameralla.

Jotenkin taiteilija taisi olla matkoilla henkevimmillään. Kukapa ei olisi. Vaan toki kun viettää ulkomailla tavallista lomaviikkoa pidemmän ajan - kuukausiakin - niin jonkilainen arkikin sitä väistämättä vastaan tulee. Niin myös äidillä. Oli saamattomia päiviä, ikäviä säitä, pakollisia kauppareissuja ja siivousta. Unettomuutta. Päiväunia.

Mutta sitten oli inspiroivia retkiä, pitkiä kävelyitä, rauniokaupungeissa kulkemista ja hämmentäviä aamunsarastuksia, jollaisia harvemmin tulee vaellettua katsomaan. 

Taiteilijan kännykkäkuva tämäkin.

Varmaan joitakin päiviä tai pitkiä iltoja leimasi myös jonkinasteinen kaipuu kotiin. Aivan toisista asiayhteyksistä olen joskus opiskellut ja antanut itseni ymmärtää, että etäisyys arkeen ja haikeus - niistä jotenkin itsestäänselvästi nousee erityinen luovuus. Vai johtuuko se sittenkin tietynlaisesta joutilaisuudesta, jonka työskentelymatkat residensseihin taiteilijoille tarjoavat. Sehän niiden reissujen tarkoitus tietenkin onkin, saada jotain myös aikaiseksi.

Ainakin Tiina Éno koki niin, ja pyrki tekemään kurinalaisesti myös töitä oleskellessaan Italiassa. Oli turhautunut, jos työskentely ei meinannut sujua. Hän rytmitti reissunsa niin, että välissä saattoi olla vaikka kokonainen vapaaviikko. Yleensä silloin jos joku Suomesta meni vieraisille, esimerkiksi minä tai miesystävä. 

Mutta heti vieraiden lähdettyä alkoi taiteilija kokea painetta kuvien tekemiseen, ja niitähän syntyikin sitten: 

Marzo I, 2011, 24x29 cm, grafiikka monotypia, hiili ja pastelliväri.
(Kuva: Galleria Bronda)

Helmikuussa 2011 Tiina Éno jäi Casa Finlandeseen itsekseen minun vietettyäni siellä hänen kanssaan aikaa työskentelyjakson ensimmäisellä viikolla. Matkustin sinne yhdessä äidin kanssa, sillä jostain syystä häntä hermostutti lentomatkailu. Yhteiseksi vitsiksi tuli selviytymisemme lentojen vaihdosta Pariisissa, joka sujui ilman ennakoituja sekoiluja. Ei ollut meistä kumpikaan ihan supliikki matkailija.

Ensimmäisen viikon aikana otettiin tuntumaa tuttuun maisemaan, kaupunkiin ja vähän ulkopuolellekin. Tutustuttiin talon muihin suomalaistaiteilijoihin, mikä oli etenkin minulle varsin mielenkiintoista. Käytiin tuomiokirkon takana taidetarvikeliikkeessä ja kerrankin äiti sai minut myös pakotettua Uffiziin.

Mutta saateltuaan minut kentälle, alkoi Tiina Éno työhön. Syntyi muiden muassa nämä kaksi pientä sinisävyistä monotypiaa. Tekisi mieli kuvitella, mistä niiden tunnelma kumpusi. Johtuiko se sadesäistä, kattotiiliä paukuttaneesta tuulesta vaiko jostain nähdystä. Vai elämänhistorian sinisistä muistoista. Vai jostakin ihan muusta.

Ei voi tietää. Eikä tarvitsekaan.

Marzo II, 2011, 24x29 cm, grafiikka monotypia, hiili ja pastelliväri.
(Kuva: Galleria Bronda)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti